Jos se on poika... ystävä- ja työkaveripiirini ovat lähes pelkästään miehiä ja joukossa on sellaisiakin, jotka varmasti saan houkuteltua olemaan lapseni kanssa enemmän ja pikäjänteisesti. Itseasiassa asiasta on jo ollut puhetta ja pari varteenotettavampaa ovat olleet ajatuksesta aivan ihastuksissaan, imarreltuja ja otettuja. Kummipojallani on alusta saakka ollut tosi hyvä mieskaveri, jonka kanssa ovat aina tehneet poikien juttuja välillä kahdestaan, välillä siskon kanssa. On myös vaari ja eno. Ja tytöille ne miesmallit vasta tärkeitä onkin. Vaikka kyllä sitä ilmankin selviää, m.o.t. Ois se vaan niin tärkeää.

Kiinnostaisi lukea se ruotsalainen kirja, jossa väitetään että naiset salaa toivovat tyttöä ja että sen sanominen ääneen on tabu. En ollut ajatellut asiaa suhteessa ollessani, mutta yksinäisenä naisena kieltämättä pelottaa, mitenköhän selviän pojan kanssa jos se on vaikka hurjan villi. Toisaalta tykkään kyllä miehistä enkä itsekään ole ikinä ollut mitään prinsessatyyppiä vaan enemmän puissakiipeilijä. Ja jotkut pojat taas tykkää kirjoista ja matikasta. Yhdellä kaverillani on kaksi ihanaa poikaa. Isä on ulkomailla, tapaavat useamman kerran vuodessa. Äidin perhe on muuten läheinen ja auttamassa. Kyllä kaikesta selviää. Ja apua on tarjolla, kun osaa hakea. Nykypäivänä pitää varmaan osata myös vaatia.

Enemmän minua huolestuttaa, että hemmottelen pojan pilalle (en tiedä miksen pelkää tällaista tytön kohdalla). Freudilla olisi tähän varmaan yhtä sun toista sanottavaa, mutta siltä ei nyt kysytä! :D